
Lasten ja nuorten tv-ohjelmia
Norjassa saamenkieliset lapsille suunnatut televisiolähetykset alkoivat vuonna 1991 ja Ruotsissa saamenkielinen lastenohjelma Meahcce Vulle aloitti vuonna 1994. Myös Suomessa tehtiin aloitteita saamenkielisistä lastenohjelmista jo 90-luvulla mm. Yleisradion hallintoneuvostolle. Yleisradio vastasi kuitenkin tuolloin, ettei saamenkielisille lasten ohjelmille ollut varoja eikä lähetysaikaa.
Ajatus saamenkielisistä lastenohjelmista eli silti saamelaisten mielissä vahvana. Vuonna 2005 NRK, SVT ja YLE aloittivat neuvottelut yhteisistä lastenohjelmista. Yleisradio vetäytyi yhteistyöstä ennen kuin ohjelmista tuli totta. Vuoden 2006 alussa NRK ja SVT aloittivat yhteiset saamenkieliset lasten TV:n lähetykset Norjassa ja Ruotsissa.
Suomen puolella saamelaislapset jäivät edelleen ilman omakielistä ohjelmaa. Siihen eivät saamelaisvanhemmat ja –lapset tyytyneet, vaan alkoivat edistää asiaa. Loppuvuonna 2006 he järjestivät mielenosoituksen Helsingissä, jonne kokoontui monta kymmentä lasta vanhempineen. Samalla matkalla tavattiin myös Yleisradion hallintoneuvoston jäseniä, kansanedustajia ja Yleisradion johtajia.
Vanhempien ja lasten toiminta tuotti tulosta. Tapaamisen jälkeen Ylen hallintoneuvosto päätti, että Yleisradio aloittaa saamenkielisen lastenohjelmatuotannon. Ensimmäinen ohjelma, Unna Junná, näki päivänvalon syyskuun 16. päivänä 2007 ja Yle Sápmi tuottaa sitä yhä. Sittemmin muitakin saamenkielisiä lasten ja nuorten ohjelmia on alettu tehdä.