SAAMELAISTIETOA OPETUKSEEN

Saamen hallintoalueet Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on lainsäädännöllä määritelty erityiset hallintoalueet, joita voi pitää myös saamelaisen kulttuurin ydinalueina (katso kartta). Nämä alueet toimivat monien saamelaisväestöä erityisesti koskevien lakien pääasiallisena soveltamisalueena ja niillä on merkitystä saamelaisten kielellisten, kulttuuristen ja opetuksellisten oikeuksien toteutumiselle.

Suomen lainsäädännössä

​

virallinen saamelaisten kotiseutualue (sámiid ruovttuguovlu) määriteltiin jo 1970 -luvulla. Saamelaiskäräjille laissa säädetty itsehallinto koskee kotiseutualuetta, joka on nykyisin myös saamen kielilain pääasiallinen soveltamisalue. Se tarkoittaa, että saamelaisten omaan kieleen liittyvät oikeudet, kuten oikeus käyttää saamen kieltä viranomaisissa asioidessa ja virallisen elimen kokouksissa tai oikeus saada palvelua saamen kielellä, on voimassa tällä alueella laajempana kuin muualla maassa. Saamelaisten kotiseutualueeseen kuuluvat kokonaisuudessaan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat ja Sodankylän kunnasta sen pohjoisosa (Vuotson kylän seutu eli Lapin paliskunnan alue).

Saamelaisten kotiseutualueella asuvilla ja siellä koulua käyvillä lapsilla ja nuorilla on myös muualla asuvia paremmat mahdollisuudet saada opetusta omassa kielessään ja omalla kielellään. Saamelaisten kotiseutualueen kunnat saavat erityisen valtionavustuksen saamen kielen ja saamenkielisen opetuksen järjestämiseen. Lisäksi perusopetuslaki edellyttää, että saamelaisten kotiseutualueella asuvan saamenkielisen oppilaan opetus annetaan pääosin saamen kielellä.

Saamelaisten kotiseutualueen kunnat saavat saamelaiskäräjien kautta vuosittain valtionavustusta saamenkielisten hyvinvointipalveluiden järjestämiseen. Tällaisia ovat mm. lasten päivähoito- ja vanhuspalvelut.

Ruotsissa erityisestä saamen kielen hallintoalueesta (sámegiela hálddašanguovlu/ förvaltningsområdet för samiska) säädettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999. Saamen kieli sai silloin säädetyn uuden lain myötä virallisen aseman vuoden 2000 alusta alkaen. Samaan aikaan ns. saamen kielilain (Lag om rätt att använda samiska hos förvaltningsmyndigheter och domstolar) kanssa säädettiin myös laki suomen ja meän kielen käyttämisestä viranomaisissa ja tuomioistuimissa. Lakien säätämisen tavoitteena oli mm. vahvistaa kansallisten vähemmistöjen ja niiden kielten asemaa ja mahdollistaa se, että Ruotsi saattoi ratifioida Euroopan neuvoston 1990-luvulla voimaan tulleet kaksi vähemmistösopimusta.

Saamen kielen hallintoalueeseen kuuluivat aluksi Kiirunan (Giron/ Kiruna), Gällivaaran (Váhčir/Jiellevárri), Jokkmokin (Jåhkåmåhkki/ Jokkmokk) ja Arjeplogin (Árjepluovvie) kunnat. Tammikuussa 2010 astui voimaan uusi laki kansallisista vähemmistöistä ja vähemmistökielistä. Uusi laki korvaa aiemmin voimassa olleet vähemmistökielilait. Saamen kielen hallintoalueeseen liitettiin siihen jo aiemmin kuuluneiden neljän kunnan lisäksi Arvidsjaurin (Árviesjávrrie), Bergin (Bierjen tjelte), Härjedalenin, Lyckselen (Liksjoe), Malån (Maalege), Sorselen (Suorsa), Storumanin (Luspie), Strömsundin (Straejmie), Umeån (Upmeje), Wilhelminan (Vualtjere), Åren, Älvdalenin, Östersundin (Staare), Luleån (Julevu), Härjedalenin, Älvdalenin (Eajra), Dorotean (Kraapohke), Åselen (Sjieltie), Sundsvallin (Sjädtavallie) ja Krokomin kunnat. Vuonna 2019 hallintoalueeseen liittyivät Vindelns (Vudtele), Tukholman (Stockholm/Stuehkie) ja Örnsköldsvikin (Orrestaare) kunnat. Lain mukaan saamen kieltä on mahdollista käyttää näiden kuntien alueella hallintoviranomaisissa ja tuomioistuimissa. Lisäksi laki velvoittaa hallintoalueen kunnat järjestämään saamenkielistä esiopetusta ja vanhusten huoltoa sitä haluaville.

Vuonna 2009 Ruotsissa astui voimaan myös uusi yleinen kielilaki. Laki vahvistaa ruotsin kielen asemaa maan pääkielenä. Lain mukaan viranomaisilla on velvollisuus suojella ja edistää myös saamen kieltä, muita vähemmistökieliä ja viittomakieltä. Laki painottaa myös, että kaikilla, jotka kuuluvat kansalliseen vähemmistöön, tulee olla mahdollisuus oppia, edistää ja käyttää vähemmistökieltä.

Norjassa saamen kielen hallintoalueesta (sámi hálddašanguovlu/ forvaltningsområdet for samisk språk) säädettiin vuonna 1990. Saamen kieltä koskevat säännökset liitettiin jo aiemmin säädettyyn saamelaislakiin ja ne tulivat voimaan vuoden 1992 alussa. Saamen kielen hallintoalue on siten ensisijaisesti saamen kielisäännösten soveltamisen pääalue. Siihen tulivat alusta alkaen kuulumaan seuraavat Finnmarkin ja Tromssan läänin kunnat: Kaarasjoki (Kárášjohka/ Karasjok), Koutokeino (Guovdageaidnu/ Kautokeino), Uuniemi (Unjárga/ Nesseby), Porsanki (Porsáŋgu/ Porsanger), Teno (Deatnu/ Tana) ja Kaivuono (Gáivuotna/ Kåfjord). Nämä kunnat ovat perinteisesti pohjoissaamen kielen alueita.

Vuoden 2006 alusta saamen kielen hallintoalue laajeni Tysfjordin (Divttasvuotna) kuntaan, joka on luulajan saamen keskus. Vuonna 2008 siihen liittyi myös Snåsa (Snåasen), jota voi pitää yhtenä eteläsaamen kielen perinteisistä alueista. Vuonna 2010 hallintoalueeseen liittyi Lavangenin (Loabát) kunta sekä Røyrvikin (Raavrevijke) kunta Snåsan pohjoispuolelta, Pohjois-Trøndelagin läänistä eteläsaamen alueelta. Vuonna 2017 hallintoalueeseen liittyi Nordlandin läänistä Hattfjelldalin (Aarborte) kunta.  Vuonna 2018 hallintoalueeseen liittyi Trøndelagin läänistä Rørosin (Plassje) kunta. Neljä pohjoisinta lääninkuntaa, Finnmark, Tromssa, Nordland ja Trøndelang, kuuluvat myös hallintoalueeseen. 

​

Saamen kielen hallintoalue on saamen kielisäännösten soveltamisen pääalue myös Norjassa. ´Saamen kielilaki´ turvaa oikeuden saamen kielen käyttöön viranomaisissa, oikeuslaitoksessa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lisäksi säännökset koskevat kirkollisia palveluita ja opetusta. Kaikki hallintoalueella toimivat koulut noudattavat saamelaista opetussuunnitelmaa (Sámi oahppoplána), joka on rinnakkainen kansalliselle (norjalaiselle) opetussuunnitelmalle. Kaikilla hallintoalueella koulua käyvillä oppilailla on oikeus saada sekä saamen kielen että saamenkielistä opetusta. Muualla maassa oikeudet ovat rajatummat.